Ajankohtaista

Ammattitaito syntyy halusta oppia

—Minulla pitää olla sellainen työ, mikä minua kiinnostaa. Tykkään olla täällä töissä ja haluan pysyä täällä mahdollisimman pitkään. Jos en olisi ollut hyvä, ei minua olisi täällä pidetty. AHAlla kaikkia kohdellaan samanarvoisesti ilman erioikeuksia, toteaa logistiikkakoordinaattorina Vaasassa työskentelevä Emma Haapala, jonka pomona toimii oma äiti.

Huolinta-alalle lähteminen ei ollut hänelle itsestäänselvyys. Liikuntaa paljon harrastava Emma haki alun perin fysioterapeutiksi, mutta päätyikin muutaman mutkan kautta ammattikorkeakouluun kaupalliselle linjalle. Koulutus oli hyvä lähtölaukaus uralle, mutta Emman mukaan eri asiakkaiden kanssa tehtävä työ opettaa joka päivä jotain uutta. Hän toteaakin kasvaneensa huolinta-alan ammattilaiseksi vuosien mittaan.

—Kun otamme asiakkaiden kuljetukset hoitaaksemme, käsittelemme niitä kuin omiamme. Seuraamme kuljetuksia aktiivisesti ja informoimme asiakasta heti, jos jotain yllättävää ilmenee. Näin asiakas voi varautua etukäteen, jos kuljetuksen suhteen tulee muutoksia. Joissain tapauksissa ennakointi voi säästää asiakkaalta suuriakin summia.

Selkeät tarjoukset ja avoimuus asiakkaita kohtaan on hänen mukaansa yksi niistä asioista, mistä asiakkaatkin ovat antaneet kiitosta.
—Kun tarjoukset tehdään huolellisesti ja hinnat eritellään, asiakkaamme ymmärtävät mistä hinta koostuu. Näin muutostilanteissakin asiakkaat pysyvät kärryillä siitä, mitä kuljetus tulee heille maksamaan.

—Haluan tehdä työni niin hyvin, että asiakkaamme haluavat jatkaa yhteistyötä kanssamme tulevaisuudessakin. Puhallamme töissä yhteen hiileen ja autamme toisiamme puolin ja toisin. Tämä toteutuu käytännössä joka päivä ja näkyy asiakkaalle jatkuvasti kasvavana asiantuntemuksena. Lisäksi se ruokkii hyvää fiilistä työkavereiden kesken, Emma kertoo aidon rehellisesti.

Positiivinen ja iloinen asenne paistavat läpi Emman puheista. Soutuspinningin ohjaajanakin toimivalla energisellä Emmalla riittää virtaa. Päivätöidensä ohella hän työskentelee iltaisinkin harrastuksensa parissa. Häntä motivoi nähdä onnelliset ja hikiset ihmiset hyvän treenin jälkeen. Hänen mottonaan työssä ja vapaa-ajalla onkin ”Go with the flow”, elämässä pitää olla hauskaa!

 

                      Soutuspinning Emma 2                                                                                 

 

 

            

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle