Ajankohtaista

AHA Logistics laajensi toimintaansa Turkuun


AHA Logistics laajentaa toimintaansa ja on avannut syyskuun alussa uuden konttorin Turkuun. Konttori sijaitsee Kupittaalla Turku Science Parkissa, ElectroCityn rakennuksessa. Toimiston avainasiakaspäällikkönä toimii Katariina Viertola.
AHA Logisticsin uusi Turun konttori avattiin nykyisten asiakkaiden toivomuksesta. Päätöstä lujitti myös alueen vahva rooli laivateollisuudessa ja niihin liittyvissä kuljetuksissa.
—Meriteollisuus näkyy täällä erittäin vahvasti ja näemme alueella kasvupotentiaalia. Vastaanotto täällä on herättänyt paljon positiivista mielenkiintoa, mikä on jo lyhyessä ajassa vakuuttanut meidät siitä, että tämä on ollut oikea päätös, kertoo Vaasan konttorista Turkuun siirtynyt Katariina Viertola.

Kohtaamiset lujittavat luottamusta

AHA Logisticsin periaatteena on olla asiakkaita lähellä ja toimia paikallisesti. Käytännössä se tarkoittaa hyvää saavutettavuutta yhden yhteyshenkilön kautta puhelimitse tai sähköpostilla, mutta myös muutenkin.
Asiakkaiden tapaaminen henkilökohtaisesti lujittaa myös luottamusta yhteistyössä.
—AHA Logisticsilla on jo nyt Turun alueella paljon asiakkuuksia, joten tämä on luontainen tapa parantaa asiakaspalveluamme. Asia on ollut mietinnässä jo pidemmän aikaa, ja nyt kun Katariina oli halukas siirtymään avainasiakaspäälliköksi Turkuun, päätimme toimia, kertoo AHA Logisticsin toimitusjohtaja Tiina Haapala.

”Mahtavaa – te olette täysin suomalainen yritys”

AHA Logisticsin 100% suomalainen omistuspohja ja kansainvälinen agenttiverkosto on kombinaatio, joka näkyy selkeänä erottuvuustekijänä alalla. Kotimaisuus ei kuitenkaan riitä takaamaan hyvää asiakaspalvelua. AHA Logistics tarjoaa asiakkailleen palvelukokonaisuutta, missä asiakkaan näkökulmasta tärkeimmät asiat, kuten toimitusvarmuus ja saavutettavuus on huomioitu.
—Palvelukokonaisuuden sisällä painotamme henkilökohtaista asiakaspalvelua, joka toteutetaan yhden yhteyshenkilön kautta. Kun sama henkilö asioi asiakkaan kanssa, hän on perillä asiakkaan tarpeista ja toivomuksista. Lisäksi hän voi tarvittaessa toimia asiakkaan lukuun heidän logistiikkakoordinaattorinaan missä päin maailmaa tahansa. Me teemme valinnat aina asiakkaan parhaaksi sekä kustannusten että toimitusvarmuuden näkökulmista, Viertola sanoo.


Ota yhteyttä Turun toimistoon Katariinaan ja sovi tapaaminen!

katariina.viertola@ahalogistics.com
+358 40 591 0152

Katariina

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle