Ajankohtaista

WOW – AHA Logistics ja HEREA yhdessä Pohjanmaan teollisuus -messuilla!

 

Vaasalainen logistiikkapalveluita tarjoava AHA Logistics ja mustasaarelainen viestintätoimisto Herea osallistuvat Botnia-hallissa järjestettäville POHJANMAAN TEOLLISUUS -messuille 23.-24.11.2022. Yrityksien edustajia pääsee tapaamaan messuosastolla nro A301.

Palvelua, jossa asiakkaan asiat hoidetaan loppuun asti

AHA Logisticsissa palvelee 13 logistiikan asiantuntijaa ja Hereassa työskentelee 10 viestinnän ammattilaista. 

—Asiakaskuntamme koostuu hyvin pitkälle samankaltaisista teollisuuden asiakkaista, eikä toimintamme kilpaile keskenään mitenkään. Synergiaetu on bisnesmielessä tietenkin selkeä, mutta selvää on myös se, että messuille on mukava lähteä yhdessä, koska meitä yhdistää myös positiivinen ja iloinen asenne, kertovat toimitusjohtajat Tiina Haapala AHA Logisticsista ja Eliina Puijola Hereasta.

Vaikka AHA Logistics ja Herea toimivat eri aloilla, yritysten toimintalogiikassa ja arvoissa on paljon samaa. Asiakaspalvelu on molemmilla ratkaisukeskeistä ja palvelut tuotetaan niin, että ne vastaavat asiakkaan sen hetkistä tarvetta. Töihin tartutaan rohkeasti haastavissakin tilanteissa ja luovia ratkaisuja uskalletaan etsiä sieltäkin, mistä muille ei tulisi mieleen kysyä.

—Kerromme rehellisesti, mitä rahalla saa, emmekä peittele tai piilottele kuluja. Palveluidemme tavoitteena on se, että asiat tulee hoidettua alusta loppuun saakka, eikä niin, että me teemme osan ja jätämme loput muiden murheeksi. Usein huolehditaan sivussa vielä niistäkin asioista, jotka eivät edes varsinaisesti mukaan kuulu, Haapala ja Puijola kertovat.


AHA Logistics hoitaa kuljetukset ympäri maailmaa

12 vuotta logistiikkapalveluita tarjonnut AHA Logistics hoitaa laajan ja luotettavan agenttiverkostonsa avulla kuljetuksia kaikille mantereille ympäri maailmaa. Lisäksi yritys tarjoaa asiakkailleen projektilogistiikkaa esimerkiksi telakointiprojektien yhteydessä. Euroopan kohteiden lisäksi yritykselle tuttuja kohteita ovat mm. Meksiko, Kiina, USA ja Arabiemiraatit. Asiakaspohja on laaja: AHAn asiakkaina on mm. paperi- ja laivateollisuuden sekä tukkuliikkeiden toimijoita. Asiakaskunnasta löytyy useita PK-sektorin asiakkaita, joille AHAsta on tullut pitkäaikainen logistiikan luottokumppani. 

Asiakkaat arvostavat AHAssa sen 100 % luotettavuutta. Asiakasta ei jätetä pulaan missään vaiheessa ja apu yltää maapallon joka puolelle.


Herea tekee asiakasyritysten viestintää kuin omaansa

HEREA toimii teollisuuden ja palvelualojen viestinnän BtoB -kumppanina, joka pitää huolen siitä, että yritysten brändi näkyy kaikessa viestinnässä. Markkinointi suunnitellaan järkevästi ja julkaisut toteutetaan sovituissa kanavissa säännöllisesti ja ajallaan. Herea tuottaa asiakkaille kaiken sisällön teksteistä kuviin, videoihin ja podcasteihin saakka. Markkinointiviestintää tehdään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja suunnittelun pohjana on aina liiketoiminnan strategiset tavoitteet. Asiakkaan osuus yhteistyössä on käytännössä vain sisältöjen tarkistaminen.

Asiakkaat arvostavat Herean toiminnassa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta sekä mutkatonta asennetta yhteistyöhön. Kiitosta saadaan siitä, että yrityksen viestinnän vastuu voidaan siirtää kokonaisuudessaan Herealle, joka pitää siitä varmasti huolta.

Hae WOW-fiilis ständiltä numero A301

Tule hakemaan WOW-fiilistä meidän messuosastoltamme ständiltä numero A301!
Hymyilevän vastaanoton lisäksi kerromme parhaat tärpit markkinointiin ja kuljetuksiin.

Tervetuloa!

Kuvassa vasemmalta oikealle: Maija Anttila Herea Oy, Eliina Puijola Herea Oy, Tiina Haapala AHA Logistics ja Jonna Ahkila-Niemi AHA Logistics

Tutustu messuihin tarkemmin täällä!

 

9S7A5948
Siirry "Ajankohtaista"-sivulle